Jälleen taas ikuisuus vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta.
No joo, eipä tässä ole oikein mitään erikoista tapahtunutkaan viime aikoina.

Paits että hei!
Kai se sitten pitää paikkansa, että ikä tuo viisautta lisää. Tai no, viisautta ja viisautta.
Olen viime aikoina pohdiskellut melko paljonkin elämääni ja varsinkin menneisyyttäni.
On käsittämätöntä miten paljon energiaa ja voimavarojani olen tuhlannut järjettömään itsesäälissä rypemiseen ym vastaavaan typeryyteen. Siinä missä ennen laskin kaloreita etten lihoisi, niin nyt saa miltei päinvastoin olla laskemassa että tulisi syötyä tarpeeksi. Liikun kuitenkin päivässä sen 2-4h, joten kulutus on melko korkeaa luokkaa.

Painokaan ei ole laskenut enää vähään aikaan (tämä on vissiin sitten ihan hyvä juttu kuitenkin?) vaan pysyttelee samoissa lukemissa vaikka söisin kuin hevonen (ja tätä kuulemma teen, "heheh").

Voisinkin varmaan sanoa, etten koskaan ole ollut näin onnellinen.
Mitä nyt ex-poikaystävä vaivaa välillä mieltäni olemalla niin perkeleen idiootti, mutta tähänkin voi todeta vain että "thank God you ain't a part of my life anymore!".
En ymmärrä miten annoin kohdella itseäni niin paskasti niin monta vuotta. Niin helvetin monet itkut olen hänen takiaan itkenyt, huutanut ääneni käheäksi ja paiskonut ovia satoja kertoja.
Mieleeni on noussut yksi kysymys - rakastinko minä koskaan häntä oikeasti ?
Jälkeenpäin ajateltuna en, en todellakaan. Miksen sitten lähtenyt huonosta suhteesta aiemmin?
En kai vain uskaltanut, pelkäsin etten enää koskaan saisi ketään *itqwonq*.
Mutta voi että, sainhan minä ja jotain niin paljon parempaa!

Jos sitten taas jotain muuta.

Vedin sunnuntaina niin törkeän hyvän treenin ettei mitään rajaa!
Vuorossa oli rinta-ojentaja-olkapää -etureisi -treeni. Kroppa oli ehtinyt palautua täydellisesti, kaikki vaan tuntui jotenkin niin kevyeltä ja olin suorastaan vahva kuin Herkules! Kyykyissä nousi taas ennätyssarjapainot jajaja. Taisin hymyillä koko loppuillan, hehheh.

 
Mutta jotakin tälle mun järkyttävälle kilpailuvietille kyllä pitäis tehdä. Salilla jossa käyn, ei lisäkseni tunnu treenaavan tosissaan kuin pari muuta naista. Muut tyttelit ovat sitten tätä "Cosmo kädessä lähentäjiä" -sarjaa, tai sitten "iik, teen 25x45 sarjoja ettei vaan kasvais lihaxii!1" -typyjä. No, jos kuitenkin joku "himotreenaaja" ilmestyy samaan aikaan salille tunnen miltei vihertyväni kateudesta jos penkistä nousee enemmän kuin itselläni ja sitä rataa. Aina vaan pitäis olla paras kaikessa, minkäs teet.

Olen hurahtanut Eva Kovalaisen blogiin.
Vaikka itseäni ei kehonrakennus  niinkään kiinnosta, niin minusta Evan "työnjälki" on upeaa katsottavaa :)