On niin paha olla.
Sattuu ihan fyysisesti, tuntuu kuin joku puristaisi sydäntäni nyrkissään.

Olen oikeastaan vain itkenyt koko päivän.
Winampissa soi lempibiisini ja kyyneleet vain valuvat silmistäni.
Mahdan olla näky, nyyhkytän sohvalla pää käsiin hautautuneena.

Enkä minä taida oikeastaan edes tietää miksi itken.
Tuntuu niin yksinäiseltä.
Havahduin ajatukseen, että minulla ei taida olla oikeastaan enää yhtään ystäviä täällä.
Iso osa "porukastamme" muutti opiskeluiden perään toiseen kaupunkiin ja minä jäin tänne.
Joo, kyllähän minulla on paljon kavereita, mutta ne todelliset ystävät puuttuvat.
Onhan poikaystäväni kyllä paras ystävänikin, mutta mutta...
Moni kavereistani on itseäni nuorempia, ja välillä tuntuu että ikäero vain korostuu joissakin tilanteissa (ts. tunnen itseni jollain tapaa kypsemmäksi kuin kaverini, mitä lie turhaa ja typerää kypsyysluulottelua?)

Olen syönytkin tänään aivan liian vähän.
Mutta kun ajattelenkin ruokaa, ei mieleni tee yhtikäs mitään.

Minkäs teet.