Olihan se jollain tapaa liian hyvää ollakseen totta. Pari päivää sitten peilikuvani sai itsetuntoni taas miinuksen puolelle. Kuka on tuo paisunut olento? Hyi helvetti. Olen kuin pullataikina, joka odottaa leipojaansa.

Onhan sitä viime aikoina tullutkin syötyä ties mitä, varsinkin jäätelöä. Painossa se ei ole näkynyt, mutta peilikuvassa mielestäni kyllä. Ennen pidin yhden herkkupäivän viikossa, viime aikoina on harva se päivä tullut ahdettua naamariin ties mitä turhaa. Eipä tässä mitään, nyt itsekuri kuntoon ja mättöpäivä kerran viikkoon kuten ennenkin.

Pelästyin silti hieman reaktiotani - miltei purskahdin itkuun ja ihmettelin ääneen kuinka joku voi päästää itsensä tähän kuntoon. Ensimmäinen ajatus siinä tunnemyrskyssä oli luonnollisesti "mä rupeen taas laihduttaa!!". Mutta jos en kuitenkaan, jospa sitä vain kiinnittäisi taas enemmän huomiota syömisiinsä...

Eilen illalla iskivät aivan järkyttävät vatsakivut. Tiedä sitten johtuiko se suuresta kuitumäärästä, jonka olin sinä päivänä ahtanut kitaani. Vatsaani upposi mm. 2 ruisleipää, 5 palaa näkkileipää sekä noin 2,5dl puuroa. No joo, eipä tuostakaan tullut kuin reilu 30g kuitua kalorilaskurin mukaan. On se silti enemmän kuin mitä yleensä syön, jospa maha vain yllättyi moisesta kuitupommista? :D

Juhannus sitten tuli ja meni. Oli ihan hauskaa joo, taisi tulla halailtua vessanpönttöäkin jossain vaiheessa aamuyötä. Söin hyvää ruokaa; täytettyjä tomaatteja ja lllihaa, mutta en yhtäkään makkaraa! Vaikka miehelle sanoinkin, että jos ostetaan niin ostetaan sitten jotain kevyttä. Heh, raukkaparka myöntyi tahtooni ja minä en edes loppupeleissä koskenut niihin ällöttäviin rasvakuoriin.

Lauantai olikin viime viikon ainoa lepopäivä, olin eilen sunnuntaina pelaamassa jalkapalloa sekä heitin n. 45 minuutin pyörälenkin. Nyt onkin sitten säären etuosa kipeänä, tiedä sitten mistä syystä :/

Ja ulkona tulee vettä kuin saavista kaatamalla. Piti lähteä katsomaan josko aleista löytyisi jotain (epäilen, mutta silti...) mutta en viitsisi tuohon sateeseen lähteä tarpomaan - minä kun en omista edes sateenvarjoa.

Moni muukin lisäkseni katsoi varmasti viime tiistain 4D:n näistä itsensä hengiltä syövistä ihmisistä. Oli kyllä jotakin niin järkyttävää että. Siis oikeasti, 33 000 kaloria päivässä! Hyi helvetti. Ja ällötti kaikki ne puolustelevat selityksetkin, ja sen leskinaisen vikinät siitä, että olisiko hänen mieluummin pitänyt kuunnella valittavaa miestä kuin olla tuomatta hänelle roskaruokaa? Sairasta.

Äh. Pääni on taas vaihteeksi aivan tyhjä enkä keksi mitään kirjoitettavaakaan :(

Se on sitten juhannus nyt. Veden äärelle ei päästy, mutta jos kastua haluaa niin sen kuin vain astuu ulos. Tarkoitus olisi muutaman tunnin päästä lähteä kaverille grillailemaan ja nauttimaan sitä tuttua ilolientäkin. Yh, liikaa turhia kaloreita, mutta minkäs teet. Yritän olla stressaamattta liikaa asiasta.

Olin tässä sellaiset kaksi viikkoa kipeänäkin, ja vasta tällä viikoilla pääsin taas treenaamisen makuun. Maanantaina vedin punttireenin, tiistaina ja keskiviikkona treenit, torstaina puntti ja tänään kävin aamulla herättyäni vetämässä 1,5h lenkin ja ylämäkeen loikkatreenin. En ole vähään aikaan käynytkään juoksemassa, joten olinkin hieman ihmeissäni kuinka kevyeltä ja helpolta juoksu tuntui (tosin loikkimisen jälkeen meno ei ollutkaan enää ihan niin kevyttä kuin aikaisemmin :D).

Alkaa taas mitta täyttyä näiden wnb-anailijoiden kanssa. Ja varsinkin näiden wnb-anojen ihrakuvien kanssa.
Siis hei kamoon, oikeesti, kerta ootte niin vitun läskejä ja jumalattomia ihrasellupalloja, niin miksi te tungette niitä posekuvia nettiin? Joissa laihistatte navan selkärankaan (ihan btw, kyllä sen huomaa aika törkeen helposti jos ihminen laihistaa ;D) yritätte vääntää rankaanne kiemuralle niin että kylkiluut erottuvat.

Jos te kerta olette niitä rantaan ajautuneita ryhävalaita, niin kuinka te kehtaatte laittaa kuvia valtavasta albinoruhostanne selluliitteineen nettiin kaiken kansan pällisteltäväksi? Voisiko joku selittää?

Lopettakaa se naurettava "iih sistah, oot kyl oigeest ToS1 laihax!1!1" -kommenttien kerjääminen. Olette säälittäviä.

Joo. Mä oon kipee ja vituttaa.

Jumalauta että nyppii. Miksi vitussa täytyy raahata kersat mukaan salille? MIKSI?! Tänäänkin meinasi hyvä treeni mennä vituiksi erään Einari-Elmerin takia. Siis perkele sentään! Mä inhoan kersoja salilla. Mä inhoan "treenaavia" kersoja salilla. Aina ne on tiellä tai aiheuttavat ties mitä vaaratilanteita (muille ja itselleen) kun ähisevät sen 20 kg:n tangon alla "kato äiskäääähh oon vahva!!1!11". Missä sitä paitsi on ees salin pitäjien vastuu, tai siis, miks vitussa sinne päästetään tollasia vaahtosammuttimen kokosia? Oon jo muutaman kerran valittanut kun kersat juoksee tiellä, kiljuu ja riehuu. Mut eihän mamin pikku nuppuset nyt häiriöksi oo, eihän =))) että vittu tuitui vaan teillekin.

Mä teen jotain uutta nyt, eli kirjaan syömiseni tähän mennessä (kello on jotain vähän yli kolme)

Kellonaikoja mä nyt muista enää, mut syömisten välillä on ollu 2-4h.

Aamupala: protskupatukka (syön kyllä yleensä täysjyväruisleipää, mut tänään tuli vähän kiirus...)

Välipala töissä: 2 Fazer Real Pala -leipää, päällä levitettä, kevytjuustoa, broilerinleikettä, salaattia ja kurkkua, 0,5l vettä (töissä meni vielä toinen 0,5l vesipullo)

Välipala ennen punttia: täysjyvämuroja pieni lautasellinen, mansikan ja vadelman paloja, kananmuna

1h punttitreeni (selkä-hauis-takareisi)

Lounas (myöhäinen sellainen :D): puoli lautasellista salaattia, kurkkua, tomaattia, raejuustoa ja munan puolikas, reilu desi täysjyväriisiä, kanan rintafileeleike

Kaloreista ei niin mitään hajua, eikä kyllä liikaa kiinnostakaan :)

Apua, mikä ihme mua vaivaa? Olen jo reilun viikon ajan ollut todella väsynyt. Kun pääsen töistä kotiin vedän äkkiä jotain ruokaa naamariin, mahdollisesti puntille ja sen jälkeen nukun helposti parikin tuntia.
Fyysisesti olen aivan loppu, joskin aamulla aikaisin herääminen ei tuotakaan vaikeuksia. Töissä on joo muutoksia, mutta päivät eivät varsinaisesti nyt niiiiin paljoa ole rankentuneet. Mistä ihmeestä tää taas johtuu? Lepopäiviä ollut aivan tarpeeksi, kroppa ehtii palautua hyvin edellisestä treenistä jne. Vai ehtiiköhän...

Viime kesänä epäilin jossain vaiheessa jo ylikuntoa, nyt käväissyt sama asia taas mielessä. Tiedä sitten..
Pakko kyllä myöntää, että viime aikoina treeneihin lähteminen on tuntunut välillä jopa ylivoimaisen vaikealta. Aina olen kuitenkin lähtenyt, ja hyvällä fiiliksellä sitten kotiin palannut. Jospa tää olis taas jotain väliaikaista motivaation katoamista...

Jopas oli ryysis salilla. Ja taas siellä oli se perkeleen ukko, joka AINA omii koko penkin itselleen. No joo, ei siinä mitään kun ei ollut penkkipäivä tänään, mutta olisi muilla ehkä voinut ollakin. Tää äijä siis penkkaa jonkun tunnin aina putkeen. Sitten se on niin äijää, niin äijää ja ähisee ja puhisee ja murahtelee kuin mikäkin mesikämmen. Niin saatanan raivostuttavaa. Sitten se tuijottelee aika avoimesti, luulee varmaan etten esmes peilin kautta näe. Urpo mikä urpo.

Kylläpäs taas väsytttää. Tarkoituksena oli mennä puntille töiden jälkeen, mutta sali meni tänään poikkeuksellisen aikaisin kiinni ( jo klo 12), olin rättiväsynyt ja illalla on kuitenkin vielä fysiikkatreenitkin.
Jos huomenna miettisi sitten uudestaan. En viitsisi väsyneenä lähteä treenaamaan, siitä kun tunnetusti ei juurikaan mitään hyötyä ole.


Laitoin vähän aikaa sitten sämpylätaikinan kohoamaan. Rakastan itsetehtyjä sämpylöitä, varsinkin kun tekijänä olen minä itse :D sotkin taikinaan taas täysjyväjauhoja, Kuidukas-leseseosta, sämpyläjauhoja, vehnäjauhoja mahd. vähän ja kaurahiutaleita. Toivottavasti onnistuvat...

Ruokahaluni on kasvanut aivan järjettömiin mittoihin, koko ajan tekisi vain mieli syödä. Mutta enpä ota tästä mitään stressiä, syön kun on nälkä ja jätän turhat ahmimismättämiset muille. Kyllä sen sitten vaa'asta ja peilistä huomaa jos tarvii vähentää :)

Jälleen taas ikuisuus vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta.
No joo, eipä tässä ole oikein mitään erikoista tapahtunutkaan viime aikoina.

Paits että hei!
Kai se sitten pitää paikkansa, että ikä tuo viisautta lisää. Tai no, viisautta ja viisautta.
Olen viime aikoina pohdiskellut melko paljonkin elämääni ja varsinkin menneisyyttäni.
On käsittämätöntä miten paljon energiaa ja voimavarojani olen tuhlannut järjettömään itsesäälissä rypemiseen ym vastaavaan typeryyteen. Siinä missä ennen laskin kaloreita etten lihoisi, niin nyt saa miltei päinvastoin olla laskemassa että tulisi syötyä tarpeeksi. Liikun kuitenkin päivässä sen 2-4h, joten kulutus on melko korkeaa luokkaa.

Painokaan ei ole laskenut enää vähään aikaan (tämä on vissiin sitten ihan hyvä juttu kuitenkin?) vaan pysyttelee samoissa lukemissa vaikka söisin kuin hevonen (ja tätä kuulemma teen, "heheh").

Voisinkin varmaan sanoa, etten koskaan ole ollut näin onnellinen.
Mitä nyt ex-poikaystävä vaivaa välillä mieltäni olemalla niin perkeleen idiootti, mutta tähänkin voi todeta vain että "thank God you ain't a part of my life anymore!".
En ymmärrä miten annoin kohdella itseäni niin paskasti niin monta vuotta. Niin helvetin monet itkut olen hänen takiaan itkenyt, huutanut ääneni käheäksi ja paiskonut ovia satoja kertoja.
Mieleeni on noussut yksi kysymys - rakastinko minä koskaan häntä oikeasti ?
Jälkeenpäin ajateltuna en, en todellakaan. Miksen sitten lähtenyt huonosta suhteesta aiemmin?
En kai vain uskaltanut, pelkäsin etten enää koskaan saisi ketään *itqwonq*.
Mutta voi että, sainhan minä ja jotain niin paljon parempaa!

Jos sitten taas jotain muuta.

Vedin sunnuntaina niin törkeän hyvän treenin ettei mitään rajaa!
Vuorossa oli rinta-ojentaja-olkapää -etureisi -treeni. Kroppa oli ehtinyt palautua täydellisesti, kaikki vaan tuntui jotenkin niin kevyeltä ja olin suorastaan vahva kuin Herkules! Kyykyissä nousi taas ennätyssarjapainot jajaja. Taisin hymyillä koko loppuillan, hehheh.

 
Mutta jotakin tälle mun järkyttävälle kilpailuvietille kyllä pitäis tehdä. Salilla jossa käyn, ei lisäkseni tunnu treenaavan tosissaan kuin pari muuta naista. Muut tyttelit ovat sitten tätä "Cosmo kädessä lähentäjiä" -sarjaa, tai sitten "iik, teen 25x45 sarjoja ettei vaan kasvais lihaxii!1" -typyjä. No, jos kuitenkin joku "himotreenaaja" ilmestyy samaan aikaan salille tunnen miltei vihertyväni kateudesta jos penkistä nousee enemmän kuin itselläni ja sitä rataa. Aina vaan pitäis olla paras kaikessa, minkäs teet.

Olen hurahtanut Eva Kovalaisen blogiin.
Vaikka itseäni ei kehonrakennus  niinkään kiinnosta, niin minusta Evan "työnjälki" on upeaa katsottavaa :)